tiistai 27. toukokuuta 2025

Suuri kirppis HAUL, osa 2 - Kuopion ja Joensuun kirppiskierrokset

Heipähei, se olisi kirppislöytöjen aika! Kuten sanoin, niin näitä löytöjä tosiaan tuli aika paljon Joensuun ja Kuopion kirppiksiltä. En malta odottaa seuraavaa kirppiskierrosta, sillä seuraavat kirppistelyt tehdäänkin ihan eri maisemissa. Käyn parhaillaan myös vaatehuonetta läpi, sillä osa vanhoista vaatteista ei enää tunnu omalta ja osa on jäänyt pieniksi. Saan sitten hieman enemmän tilaa rekeille ja hyllyille, sillä en ole varannut kirppispöytää omille vaatteilleni varmaan seitsemään- kahdeksaan vuoteen. Ehkä olisi siis aika. Ensimmäinen osa suuresta kirppis haul:sta löytyy täältä! 

Tämän asun speksit ja asukuvat löydät tästä postauksesta.

Ensimmäisenä haluan kertoa löydöstä, josta en muistanut ottaa kuvaa. Löysin tummansinistä laadukasta farkkukangasta pari metriä. Hintapyynti oli vain euron. Kyllä, EURON! Normaalisti olen käyttänyt 100% puuvillafarkkua, jonka tukkuhinta oli noin kuusi euroa metriltä. Kangasliikkeistä ei edes saa tänä päivänä 100% puuvillafarkkua ja ne mitä on, maksavat yleensä noin 15-25 euroa metriltä. Eli ihan älyttömän hyvä bongaus! 

Kirppikseltä ostin muutamia toppeja loppuun käytettyjen tilalle. Rakastan pitsiyksityiskohtia, joten nappasin tummansinisen spagettiolkaimisen topin heti mukaan. Tämä maksoi muistaakseni euron tai kaksi euroa. Toppi on kunnoltaan hyvä, käytönjälkeä ei juurikaan ole ja olkaimet ovat säädettävissä. Hyvä puuvillainen perustoppi kauniilla yksityiskohdalla. Usein topit ovat kummallisen pitkiä, mutta tässä on sopivan mittainen helma! 


Ostin myös armeijanvihreän Vilan topin, jossa on avarampi leikkaus takana (yllä). Minullahan on koko selän peittävä tatuointi, niin tämä näyttää selkää hieman enemmän. Materiaalina tässä on polyesteri, mutta ajattelin, että tämä on sellainen helppo reissutoppi, kun se ei rypisty ja kangas laskeutuu nätisti. Mahtuu kepeänä toppina myös erittäin pieneen tilaan. Tässä topissa parasta on väri ja selän leikkaus! Armeijanvihreä on niin kaunis sävy ja toimii hyvin tämän värisillä hiuksilla. 


Siis apua, tästä ystäväni Kata sanoi, että sinulla ihan varmasti on joku muukin samankaltainen vaate. Hän oli aivan 100% varma! Mietin kirppiksellä nimittäin sitä, että tuleeko minulla käytettyä käärmekuvioista paitaa ja taisin sanoa, että minulla ei ole mitään missä on käärmeprintti. No eipä. :D Kata oli oikeassa, minulla on nimittäin Mangon käärmekuvioinen mekko ja tämän ompelemani nahkahameen sivutkin ovat käärmekuvioiset. En ole varma onko lisääkin. 

Tämä lyhyt laatikkomainen kauluspaita oli todella edullinen ja materiaali miellyttävän pehmeä, joten se lähti kassan kautta mukaani. Käärmeprintti on harmaanmusta, joten se on neutraalihko printtinä. Suunnittelin käyttäväni tätä kynähameiden ja nahkahameiden kanssa. Yläosan laatikkomaisuus toimii tyköistuvan alaosan kanssa hienosti, mutta tätä voi hyvin käyttää myös minihameiden kanssa. Nätti paita, mutta vaatii vielä silityksen ennen käyttöä. 


Kun päästiin kauluspaitoihin, niin ostinpa myös tällaisen ruudullisen flanellipaidan! Tämä oli vähän sellainen villi kortti. En ole nimittäin eläissäni käyttänyt flanellipaitoja tai edes miettinyt ostavani sellaista. Jotenkin tämän paidan sävy miellyttää ihan hirveästi. Tuo sävy on sellainen oranssihtava, vähän kuin ruosteenvärinen. 

Paita huokuu grungea ja se onkin varmaan se tyyli ja tapa, millä tulen tätä yhdistelemään eri asuihin. Ihmettelen itsekin, miten ihastuin tähän niin paljon, mutta osaan kyllä kuvitella tämän esimerkiksi nahkahameen ja verkkosukkisten kaveriksi. Paljon koruja, rennot kengät, joku pehmeämpi ja laskeutuvampi laukku. Hyvä tulee. 


Tervetuloa takaisin, revityt farkkushortsit! Nämä olivat todella edulliset ja tällaisia olen etsinyt jo jonkin aikaa nostalgiahuuruissani. Käytin nuorena sinisistä farkuista tehtyjä shortseja erilaisten pitsitoppien ja brodeerattujen toppien kanssa. Sillä silmällä olen katsellut, josko tulisi lähes samanlaiset shortsit vastaan. Haluan yhdistää nämä ainakin mustan meshpaidan ja pitsisen topin kanssa. Vielä kun löytäisin jostain sellaisen väljän bändipaidan tai paidan, jossa on sellainen tietyn tyyppinen kotka tekstin kera. Silloin olisi sitä nostalgiaa ihan kunnolla, voisi tehdä "ennen ja nyt"- tyyppisen postauksen. 


Minulle tuli sosiaalisessa mediassa koko ajan vastaan henkkamaukan leopardikuvioinen farkkuhame rokkareilla ja erikoisesti pukeutuvilla ulkomaisilla tyypeillä. Siis niiiin usein, että mietin jopa tilaavani sen, vaikka en yleensä sieltä mitään ostakaan. Farkkuhameen malli leopardikuviolla viehätti omaa silmääni, joten tämän tullessa kirppiksellä vastaan olin innoissani! Olen edelleen, ilmeisesti onnistuin vähän vahingossa manifestoimaan hameen käytettynä vastaan. Tämä on tosin hieman tummempi ja alunperin Cubukselta. Vähänkö hieno parin- kolmen euron löytö! 


Ylläoleva hame löytyi Kuopiosta, tämäkin noin parin- kolmen euron löytö, jos sitäkään maksoi. Minulla on ennestään tämä sama hame mustana ja hyväksihavaittuna mallina ostin tämän mustaharmaan hameen. Hame on Espritin, jonka vaatteita minulla on aika paljon - niissä hinta- laatusuhde on ollut kohdillaan. Usein ostan kirppiksiltä just Espritin vaatteita, jos niitä tulee sopivassa koossa vastaan. 

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, kirkkaankeltainen Adidaksen huppari! Tämä on erittäin hyvässä kunnossa ja pesty oikein, sillä väri ei ole ollenkaan kulahtanut. Ostin tämän puolisoani ajatellen, sillä hänen lempivärinsä on keltainen. Myös lapsi pitää keltaisesta, joten hänkin voi kasvaessaan tätä käyttää, jos puolisolla ei tule aktiiviseen käyttöön. Voi olla, että lainaan tätä itsekin viileinä iltoina ja öinä. Ihana sävy ja niin hyvässä kunnossa. Tämä taisi olla molempien reissujen kallein kirppislöytö, sillä tämä maksoi 11 euroa. Adidas on ihan jees brändi laadun osalta, ainakin treenihousut ja kengät ovat olleet laadukkaita. 


Siinäpä oli toinen postaus viime aikaisista kirppislöydöistäni, olen edelleen innoissani ja ihmeissäni tästä kirppisonnesta! Toivotaan sille jatkoa, sillä seuraavat kirppistelyt teen eri paikkakunnilla ja itseasiassa eri maassakin. Katsotaan, josko kokoaisin vinkkipostauksen missä kannattaa käydä tekemässä löytöjä. 

Mikäli kirppislöydöt kiinnostavat, niin käy ehdottomasti lukemassa myös nämä:

Mikä tämän postauksen löydöistä oli siun lemppari? Aurinkoista päivää sinulle!

keskiviikko 21. toukokuuta 2025

Aikuisen naisen tyyli ei katoa, se vain muuttaa muotoaan

Oletko koskaan huomannut, että mitä enemmän elämässäsi on vastuita ja kiireitä, sitä vähemmän kiinnität huomiota siihen miten pukeudut? Puhumattakaan siitä, mikä tekee siitä omasta tyylistä juuri sinun näköisesi? Oletko miettinyt, että ”voi, kun itsekin jaksaisi”? Olen monta kertaa kuullut ympärillä monien harmitelleen sitä, ettei arjessa riitä inspiraatiota ja jaksamista pukeutua niin kuin haluaa. Sen sijaan kaapista päätyy päälle ne helpot, mukavat ja ehkä hieman nuhjuiset lempivaatteet. Sellaiset, joita ei ehkä ihan kaupungille viitsisi pistää päälle.


Mekko - itsetehty
Tennarit - Minna Parikka
Olkalaukku - DKNY
Kristallikoru - Ecoteekki
Sukkahousut - Snag Tights


Monilla asenne on se, että kunhan on jotain päällä. Varsinkin silloin, jos työpaikalla pitää vaihtaa työvaatteet päälle. Silloin helppous menee persoonallisuuden edelle. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että kauniisti pukeutuminen ei kiinnostaisi, vaan siitä, että joskus pukeutumisesta inspiroituminen ja oma tyyli voivat jäädä jalkoihin aktiivisessa arjessa.

Rakastan hitaita aamuja ja herään yleensä noin kaksi tuntia ennen kuin minun pitää olla vaikkapa töissä tai tapaamisessa. Aamulla haluan juoda aamukahvit rauhassa, se on minulle tärkeintä. Aamupalan syön yleensä myöhemmin - heti aamusta ei pysty, ei kykene. Aamulla laitan lapsen kouluun, valmistaudun päivään ja niin edelleen, mutta silti haluan panostaa tyyliini. Pukeutua joko fiiliksen mukaan tai edellisenä iltana valmiiksi katsottuihin vaatteisiin. Aamun kiireissä ja lapsiperhearjessa ei varmasti aina ole aikaa miettiä pukeutumistaan sen syvemmin. Varsinkaan pienten lasten kanssa. Oma on onneksi jo sen verran iso, että huolehtii pukeutumisesta ynnä muusta itsenäisesti. Ja on muuten tyylistään tarkka, mistä lie perinyt… 🤭


Olen itsekin kiireisinä aamuina pukenut vaatteita nurinperin, unohtanut lompakon kotiin, unohtanut paidan kaulukseen jäätävän rivin nuppineuloja, mittanauhan kaulaan tai ehtinyt sotkea vaatteeni, ennen kuin olen päässyt edes ovesta ulos. Jossain vaiheessa puin todella usein samat, hyväksi havaitut setit päälle töihin. Myönnän, että se on helppoa ja sellainen vaihtoehto, ettei tarvitse ajatella mitään. Haluanko kuitenkaan mennä sieltä, missä aita on matalin? Tekeekö se minulle hyvää? Pukeutumisesta katoaa ilo, jos on aina samat vaatteet, aina samassa tilanteessa. Helppoa juu, mutta niin helkkarin tylsää ja inspiraatio katoaa Saharaakin kauemmas.

Myös yhteiskunnalliset odotukset vaikuttavat jossain määrin monien pukeutumiseen. Monien mielestä aikuisen naisen tulisi piilottaa itseään ja olla nostamatta itseään esille. Sen lisäksi tulisi käyttäytyä hillitysti, hiljaisesti ja elegantisti. Osa meistä on hiljaisempia, kuten minäkin ihmisten kanssa, joita en tunne hyvin. Se ei silti tarkoita sitä, että räväkämmän ihmisen pitäisi olla huomaamattomampi. Kaikille on tilaa ja persoona saa näkyä. Tilannetajulla ja sillä, miten kohtelemme muita ihmisiä on paljon suurempi merkitys. Meillä Suomessa on vähän kummallinen asenne siihen, että naisen ”pitäisi pukeutua ikäisensä mukaisesti”, mitä se ikinä pohjimmiltaan tarkoittaakaan. Joskus jo siitä kolmekymppisestä eteenpäin, ikään kuin iällä olisi väliä.


Minusta on surullista, että yhteiskunnan paine, ikääntymisen ja kropan muutosten aiheuttama epävarmuus saa naiset pukeutumaan muiden odotusten mukaan sen sijaan, että pukeutuu niin kuin aidosti haluaisi. Epävarmuus saa helposti valitsemaan mahdollisimman neutraalit ja massaan uppoavat vaatteet, ettei kukaan vain huomioi, ärsyynny tai kommentoi. Epävarmuus ja epämukava olo omassa kehossa voi johtaa muutoksiin myös pukeutumisessa, että olo olisi mahdollisimman mukava. Tällöin lempivaatteesta voi tulla kuin suojapanssari muuta maailmaa vastaan. 

Kukaan meistä ei välty vanhenemiselta ja muutoksilta, ellei lähtö tule ennen aikojaan. Tyyliään ei tarvitse muuttaa sen mukaiseksi, ellei itse niin halua. Näistä aiheista olen puhunut muun muassa tässä "milloin minihame on liian lyhyt?"- postauksessa ja tässä "värien vaikutus mielialaan ja värit pukeutumisessa"- postauksessa. "Voiko kolmekymppinen käyttää minihametta?"- jutusta löydät avautumista ikään ja pukeutumiseen liittyen. 


Muistatko, miten nuorena tuli kokeiltua vaikka ja mitä? Ilman pelkoa, ilman epävarmuutta. Osa kokeiluista jäi sinne lapsuuteen ja nuoruuteen, mutta edelleen muistan millaisia kokeiluja itsellänikin oli. Minulla oli muun muassa leopardikuvioiset monsterikengät, sellaiset Spice Girls- henkiset todella korkeat kiilakorot. Niiden kanssa puin muun muassa vaaleanpunaisen (mini)minihameen koulun juhlaan. Koululaisena käytin kimaltavaa pinkkiä huulipunaa ja laitoin luomille, sekä silmäkulmiin geelimäistä glitteriä, jonka joukossa oli tähtiä.

Toisinaan minulla oli useita, tarkoitan siis lähemmäs kymmentä, erilaista kaulakorua kaulassa tai revityt farkut sinisiksi maalattujen maihareiden kanssa. Maihareiden nauhoihin olin pujottanut erilaisia helmiä - tähtiä, sydämiä, kirjaimia, pyöreitä helmiä ja niin edelleen. Nahkahousut ja PVC- housut olivat ahkerassa käytössä, ja ostinpa teatterista saadulla palkalla itselleni upean mittatilauskorsetin. 


Seuraavana päivänä minulla saattoikin olla todella väljät ja matalavyötäröiset reisitaskuhousut jalassa, koska miksipä ei? Nuorena ei ollut tietoakaan pukeutumisen säännöistä, muiden odotuksista ja vartalotyypeistä samalla tavalla kuin nyt. Ei ollut sellaisia samanlaisia rajoja mitä näin aikuisena on huomannut ihmisten asenteista, mediasta ja yhteiskunnan odotuksista. Silloin ei ehkä ollut niin tietoinen itsestään ja kehostaan. Ei sitä ainakaan miettinyt, että voinko pukeutua tai meikata näin. TIETENKIN voin. 

En ehkä kaikkia näistä kokeiluista enää toteuttaisi. Pyrin silti kokeilemaan välillä jotain uutta, jotta saan erilaista näkökulmaa pukeutumiseeni. Aikuisen naisen tyyli voi olla samaan aikaan klassinen ja kiehtova tai minimalistinen ja leikkisä. Mitä tahansa. Oma pukeutumistyylini taitaa olla enimmäkseen naisellinen höystettynä kontrastisuudella, väreillä, leikkisyydellä ja rock- henkisyydellä. Eipä sitä tarvitse sen kummemmin luokitella. 


Tyyli ei katoa aikuisuuden myötä, vaan se kehittyy läpi elämän. Siksi sääntöjä tai odotuksia ei kannata ottaa liian tosissaan. Saatat myös huomata itse sisäistäneesi kuin varkain muiden odotukset ja vaatimukset, jotka luovat mielessäsi rajat omaan ja muiden tyyliin, vaikka itse haluaisit tehdä ja ajatella avoimemmin. Voi olla, että aikuisena tarvitsee sittenkin enemmän rohkeutta, avaraa mieltä ja erilaista näkökulmaa, ettei jossain vaiheessa huomaa ajautuneensa itsekin pukeutumaan muiden odotusten ja yhteiskunnan paineiden mukaan. 

Olen pohtinut näitä asioita paljon viime aikoina, kuten tästä postauksesta huomaa. Tästä postauksesta tuli sen verran pitkä, että jaan loput kaksi- kolme osiota vinkkeineen omaan postaukseensa. Ovatko ruuhkavuodet tai arjen hektisyys vaikuttaneet omaan pukeutumiseesi? Panostatko pukeutumiseen vai lähdetkö ulos niillä vaatteilla mitkä kaapista sattuu osumaan käteen? 

Toivottavasti viikkosi on alkanut hyvin, jos ei, niin toivotan sinulle ihanaa ja aurinkoista viikkoa!